Suomi elää yrittäjyydestä. Suomi tarvitsee notkeita ja nopeasti reagoivia yrityksiä. Olennaista on, että yrittäjyyden edellytykset pitää kuitenkin olla kunnossa. Tätä työtä pitää tehdä. Olen itse pääsyt mukaan yrittäjäjärjestön kautta vaikuttamaan yrittäjyyden olosuhteisiin. Vaikuttaminen on pitkäjänteistä työtä ja työn hedelmät poimitaan usein vasta useiden vuosien tai vuosikymmenien jälkeen
Nykyinen murros työelämässä muuttaa työntekemisen tapoja sekä ansaintalogiikkaa. Tulemme kilpailemaan kansainvälisesti, pelkkä paikallisuus ei enää riitä.
Meidän pitää nostaa esille pienten ja keskisuurten yritysten alueelliset toimintaedellytykset päätöksen teon keskiöön.
Hyvinvointialueiden palveluiden järjestämisen ja tuottamisen periaate on epäonnistunut. Hyvinvointialueet eivät pysty itsenäisesti ja kustannustehokkaasti järjestämään ja toteuttamaan palveluita. Tarvitaan monituottajamallia, jossa yksityissektori tuottaa osan palveluista. Nyt jätetään käyttämättä yksityissektorin yli 18000 yrityksen ja 90000 soteammattilaisen osaaminen, koska palveluita ei haluta tai voida tuottaa yksityisissä yrityksissä. Yksityisten yritysten mukaan otolla pystyttäisiin ratkomaan sotepalveluiden saatavuutta ja helpottamaan alalla olevaa työvoimapulaa.
Julkisten palveluiden hankintapolitiikka asettaa pienet ja keskisuuret yritykset hankalaan asemaan. Yhä useampi kunta liittyy valtakunnallisiin tai suuriin alueellisiin puitesopimuksiin. Näistä kilpailutukset suosivat valtakunnallisia tai kansainvälisiä yhtiöitä, joilla on mahdollisuus tarjota alueellisesti kattavia sopimuksia. Paikallisten yritysten on vaikea tai mahdoton päästä mukaan puitesopimuksiin. Meidän pk-yrittäjien on etukäteen rakennettava alueellisia verkostoja ja yhteenliittymiä, jotta me päästään mukaan alueellisiin kilpailuihin.
Yhteiskunnan nopea kehitys ja uusien digitaalisten välineiden, tekoälyn, robotiikan ym. käyttöotto, tulee ratkaisemaan yritysten menestymisen jatkuvasti kiristyvässä kilpailussa.
Tiedon ja osaamisen kehittäminen ja yylläpitäminen tulevat entistä tärkeimmiksi tekijöiksi yrityksen menestymisessä.
Eero Kokko
Optikko, Kasvatustieteiden maisteri, yrittäjä, kouluttaja ja konsultti.